torstai 31. toukokuuta 2012

leireilyä ja agilityä

Viime viikonloppuna meillä oli Jytkyn kasvattajan järjestämä No-How leiri, jossa harjoiteltiin tottelevaisuutta ja jälkeä. Tottelevaisuus näin lyhyesti meidän osalta: perusasento perseestä, muut suht hyvällä alulla ;) paljon saatiin ideoita ja vinkkejä treenaamiseen,joten päivä oli oikein antoisa. Sunnuntaina oli mettäosuus ja kouluttajamme teki Jytkylle pienen jäljen, jossa oli papuja siellä täällä. Jälki oli oikeastaan ensimmäinen mettäjälki ja vielä vieraan tekemä, joten en ollut yhtään varma kuinkahan toi rekku selviytyy. No, epäilykset olivat turhia, sillä Jytky oli varsin pätevä pikkukoira. Toiseen jälkeen tehtiin kulma ja niin se poika vaan siitäkin selvisi :) Otettiin myös ekat keppireenit eli harjoiteltiin erikseen keppien ilmaisua. Pikkasen Jytky sai ideasta kiinni, mutta paljon tarvii vielä toistoja. Otin itseasias toissapäivänä uuden keppireenin nurmella ja homma sujui paljon paremmin, kaikki kepit se ilmaisi ottamalla suuhunsa. Reenit jatkukoon.

Eilen olimme agilityreeneissä ja ja ensimmäistä kertaa teimme pientä rataa. Radalla oli hyppy, mutkaputki, rengas, muuri ja hyppy. Meikällä meinas epätoivo iskeä pelkästä ajatuksesta, miten ihmeessä toi Pötkylä tajuaa mistään mitään, mutta hitto taas epäluulot olivat aivan turhia, sillä Jytky meni radan todella varmasti ja vauhdilla. Se haki esteitä tosi hyvin ja tiesi tasan mitä teki, ei minkäänlaista epävarmuutta millään esteellä. Siis vitsi mikä fiilis, nää onnistumiset on niin parhaita!!! Tosin käännöksiä pitää harjoitella erikseen, nimittäin teimme sitten yhdellä esteellä valssiharjoituksia 180 kulmalla. Aluksi sujui tosi hyvin,oikein näppärät käännökset, mut sit Jytky alkoi ennakoimaan eikä meinannu hypätä ollenkaan vaan kääntyi ennen estettä. No sit kun otettiin alustalla väliin suoraan hyppyjä, niin sen jälkeen samaisessa kääntymistreenissä tyyppi juoksenteli missä sattuu etsien alustaa, eikä kuunnellut mua yhtään.. eli töitä riittää, nou hätä :) agilityreenien jälkeen mulle iski aivan yhtääkkiä kauhea oksennustauti + korkea kuume ja vuorokauteen mikään ei oo pysyny juurikaan sisällä... huoh.. parempaa oloa odotellessa.. Onneks toi rekku osaa olla rauhassa vaikka mitään aktiviteettiä en ole vuorokauteen kyennyt tarjoamaan, ainoat pihalla käynnitkin ovat tänään rajoittuneet sadan metrin säteelle ulko-ovesta. Tossa se jaloissa nukkuu ja välillä itekseen leikkii.. Ihana Jytky <3

tiistai 22. toukokuuta 2012

eka kulma jäljellä

Tein pari päivää sitten jäljen, johon tein 90 asteen kulman. En oikein muistanu, että miten se kulma piti opettaa, pitikö se ensin tehä loivana vai suorakulmana, joten tein nyt kuitenkin suorakulmana, vähän haastetta pitää olla :) ja hyvä että tein niin, koska Jytky oli pätevä. Se meni kulmassa  ensin ihan vähä yli, noin oman mittansa, mutta pakitti heti oma aloitteisesti ja otti kulman, josta matka jatkui. JIHAA!! Onneks oli magee herkkukippo jäljen päässä, nimittäin nyt oli herkut todellisesti ansaittu.

Eilen oli fiilikset lievästi sanottuna päinvastaiset, kun meillä oli "pieni" harakanajo sessio. Oltiin lenkillä ja Jytky tapansa mukaan juoksenteli irti kunnes bongasi harakanpojan, joka ei osannut vielä lentää vaan meni sillai pomppimalla. Siitä se sitten alkoi, harakka edellä ja Jytky perässä. Jytkyn mielestä se oli maailman hauskin leikki, häntä heilu ku ropelli. Onneksi se ei uskaltanut koskea koko harakkaan, mutta harakka-raukka oli aivan kauhuissaan ja pomppi henkensä edestä. No minä juoksin komantena perässä ja karjuin minkä kerkesin. Yritin kyllä aluksi lähteä juoksemaan eri suuntaan, mutta ei vaikutusta, Jytky ei nähnyt eikä kuullut mitään muuta kun sen saakelin harakan. No muutaman minuutin episodin jälkeen harakka väsähti ja pysähtyi ja siinä vaiheessa sain Jytkyn napattua kiinni ja annoin kuulla sen kunniansa, koska sain sen rysän päältä kiinni. Onneksi harakka ei mitenkään vahingoittunut (tietääkseni) ja jatkoi pomppimistaan hetken kuluttua. Se siitä hermoja lepuuttavasta lenkistä.

Viikonloppuna otettiin esineruutua. Tallasin 30x10 ruudun ja kävin laittaa esineen. Jytky ruutuun ja hienosti esine palautui minulle, vieläpä täydellisesti eteenistuen :) sit kävin hämysesti laittaa uuden esineen, mutta en laittanutkaan heti koiraa etsimään vaan käytiin pieni lenkki kävelemässä ja tultiin ruudulle uudestaan. Nyt siis tavoitteena se että koira lähtis takareunaan vaikka näköärsykettä ei olekaan ja sinne läks :) esine suussa hienoon luovutukseen, jeah! That's my boy :))

torstai 17. toukokuuta 2012

agilityä

Eilen agilitykurssimme sai jatkoa. Harjoiteltiin putkea, keppejä ja esteitä. Jytky oppi putken, sitä mentiin heti alkuun täyspitkänä ja hetkeäkään ei poika eipäillyt, meni vaan rymisten läpi. Eli putki sujuu jo hienosti suorana eri kulmista ohjattuna. Keppejä otettiin kuuden pätkinä verkotettuina. Lopussa rytmikin löytyi, eli minä vaan juoksin vierellä (ei tarvinnut edes ohjata) ja koira pujotteli makupala-alustalle. Näitä molemminpuolin! Hitsi toi verkotusjuttu on hyvä, tosi äkkiä koira hoksaa ja oppii sen avulla. Sit otettiin estehakuisuutta kolmella esteellä sekä valsseja yhdellä esteellä. Hyvin ainakin oli makupala-alusta iskostunut päähän viikon aikana, kun tyyppi syöksyi kaikkien purkinkansien luokse hallissa ja koitti syödä ne samantien... :O mutta hitsi agility on kivaa, niin huippua päästä reenailee sitä ja mikä parasta, Jytky näyttää olevan samaa mieltä.

Agilityreeneissä tulee opeteltua myös paljon muita hyödyllisiä asioita. Esimerkiksi siellä pitää osata oottaa välillä tolppaan sidottuna, pysyä rauhalisena vaikka ympärillä muut meskuaa ja keskittyä omaan tekemiseen, vaikka toinen koira olisikin touhuamassa jotain ihan vieressä. Näissä asioissa Jytky on yllättänyt minut positiiisesti. Eilenkin kun sidoin sen kiinni tolppaan auttaessani muita, ni siellä se istua törötti aivan hiljaa, vaikka ympärillä muut touhusi koirinensa. Jytky myös keskittyy minuun tosi hyvin, kun sitä vaadin eikä huomioi tällöin mitään muita ympärillä. Tosin sitten kun en vaadi huomiota itseeni niin kyllä muut kiinnostaa ja kaikkia pitäs päästä moikkaamaan.. huoh. Muutenkin se on nyt käyttäytyny yleisesti viime aikoina suoraan sanottuna sikamaisesti tavatessaan vieraita ihmisiä, riekkuu, hyppii ja pomppii, sellasta mahotonta mielistelyä tai mitä se on, en tiiä. Tämän se lopettaa kyllä heti kun komennan sen paikalle istumaan, mutta ns. vapaat tutustumiset eivät ole onnistuneet kovinkaan mallikkaasti. Ja sitten kun näitä tilanteita tulee kuitenkin niin harvakseltaan, meillä ei käy juurikaan vieraita ja harvoin sitä loppuen lopuksi kukaan pysähtyy silittämäänkään. Varmaan niskapers-ote on ohjelmassa seuraavaksi..?! ;)

Koiramme on myös oppinut jotain aivan uutta, nimittäin pöydältä varastamisen!!! Ensimmäistä kertaa se sen teki toissapäivänä, kun isäntäväki oli saunassa. Jätin pellille kaksi bbq-kebakkoa ja perkele se oli vetäny ne alas ja syöny. Matto ihan marinaadissa ja koira sen kun lipoo suupieliään hyvin onnellisena. Siinä vaiheessa ei muuten naurattanu.No eikun maton pesuun ja toivomaan ettei seuraava yö mene pihalla ravatessa, olihan ne kebakot suht mausteisia. No jos jotain positiivista, niin ei menny maha sekasin ei. Ja jos jotain opimme, ni oli muuten viimenen kerta kun jätetään pöydälle yhtään mitään syötävää.

Mutta on toi rekku suurimman osan aikaa mahtityyppi. Oreniuksen Juha sanoikin eilen hyvin reenin yhteydessä "piru vie, selkeesti näkee, et sen pään sisällä raksuttaa..." Niih - aina välillä :)

lauantai 12. toukokuuta 2012

harjoittelu eikun jatkuu..

Tänään käytiin jälki tekemässä, reilut 30 metriä, nameja pätkittäin. Hyvin meni, vaikka tuuli oli kova ja jälki oli nurmella. Hienosti pikkunen tietää mitä ollaan menossa tekemään, kun sanon autosta ottaessa sana jälki. Samantien alkaa nenä nuuskuttamaan että missämissä.
Käytiin sit kentällä ottaa tottista ja olipa otus täpäkkänä! ensin leikittiin, sitten pikku pätkiä seuraamista, luoksetuloja paikallaolo 2min. Sit otin noutoa, tokon noutokapulan toi, mutta 0,5kg:n kapula jäi nostamatta.. En tiedä miksi. Yritin uudelleen, mutta ei, sitten hitsasin vähän ja nostihan se lopulta. Jätettiin se siihen. Leikittiin taas lelulla ja harjoiteltiin lelun kanssa eteenistumista. Hienosti onnistu! tänne sanan kuultuaan Jytky tuli eteenistumaan ja piti esinettä niin kauan kunnes vapautin! Jeah. Kokeilin vielä niin että Jytky sivulle, lelun heitto, käskystä haku ja tänne sanalla takas tullessa muistutus eteenistumisesta ja avot, loistava lelun luovutus just niinku pitää :)) Sit kehuja. Tänään Jytky löysi lenkillä pienen (n. kämmenen kokoisen) marimekon kukkaron (kankainen, jossa metallireunat) ja en voinut vastustaa kiusausta ottaa sillä esineruutua, koska sitä ei ole ennen otettu "vierailla esineillä". Eikun tallaamaan siis alue ja esineen vein n. 20-30 metriin. Lähetyksestä juoksi takanurkkaan,etsi, mutta ei löytänyt ja tuli takaisin. En sanonut mitäänja niinpä se lähti uudelleen takanurkkaan tullen takaisin esineen kanssa. Tänne sanan muistutus ja hienosti rekku istui esine suussa eteeni ja törötti siinä esineen kanssa kunnes vapautin!! JES!!

Meillähän oli eka agikurssin kertakin tällä viikolla ja siitä nyt ei hirveästi voi sanoa vielä mitään, kun kertamme kesti vain 15min ohjaajan koneen ollessa myöhässä. Jytky on ryhmän nuorin ja kokemattomin, kaikki muut nimittäin oli opetelleet jo aiemmin esteitä ja osas perusasiat :O no Jytky näki esteet vasta nyt elämänsä ensimmäistä kertaa. Harjoiteltiin namialustan avulla hyppyjä (rimat maassa) niin että koira alkaa itse hakea esteitä eikä roiku ohjaajan kädessä kiinni. Kotiläksyksi valsseja, jotka Jytky itseasiassa jo osaa. Esteitä ei olla harjoiteltu aikaisemmin, mutta ohjauskuvioita sitäkin ahkerammin. Sylikäännöt, valssit yms. kyllä onnistuu :) Ollaan harjoiteltu myös paljon namialustan käyttöä agikerran jälkeen, koska en ole koskaan aikaisemmin sitä käyttänyt ja asia oli uusi niin Jytkylle kuin mulle. Innolla silti odottaen ensi kertaa. Jytky tykkäs selvästi touhusta ja mii tuu :)

maanantai 7. toukokuuta 2012

Hyvä treeni, parempi mieli :)

Parasta terapiaa ihmismielelle on hyvin menneet treenit :) en tiedä mitään parempaa keinoa unohtaa kaikki maailman huolet ja asiat kun touhuaminen ton rekun kans. Varsinkin sitä onnistumisten tuomaa fiilistä ei korvaa mikään :) eilen saatiin mielettömät tottisreenit aikaiseksi kun Jytky teki eka kertaa noudon kapulalla tuoden sen mulle käteen, JES!! Noudon alku on kunnossa ja mallillaan, se istuu sivulla niin kauan kunnes saa käskyn ja hakeminenkin tapahtuu hirmu vauhdilla, luovutuksessa en vaadi vielä eteenistumista, riittää kun kapula tulee mun käteen. Tätä on tehty lelulla monet kerrat, mutta noutokapulaa en ole aiemmin uskaltanut ottaa. No harjoittelu jatkuu, oikeeseen osoitteeseen luovuttaminen ei varmasti ole vielä 100% varmaa, tolla kun on välillä tapana juosta esineiden kans takavasemmalle..
Tänään puolestaan koin hauskoja hetkiä Jytkyn luoksetulon kanssa.. Tyyppi tuli niin vauhdilla luokse, että meni pahki mun jalkojen välistä, kömpi sieltä kyllä yhtä nopeesti takas kun oli mennyki ja siitä aivan loistava eteenistuminen :) koitapa siinä olla pokkana.. Tämä toistu pari kertaa.. vaikka se kuinka yritti jarruttaa muutamaa metriä ennen, ni eipä vaan vauhti pysähtyny ja eikun pahki ja siitä takas eteen.. :D kaikkea sitä... no koitetaan vähä jarruja ettiä jostain..
Tehtiin tänään taas jälkeä ja alla video siitä, toivottavasti näkyy. Jälki noin. 20-30m pitkä, nameja välillä joka askeleella, mutta välissä on pätkiä joissa ei ole nameja.
 

Mieki aloitin maratonohjelman toteuttamisen ja tavoitteena on juosta ruskamaraton 1.9. Sitä ennen pitäisi saada juoksukilometrejä alle viikottin vähintään 50-80km.. että niih.. liikettä niveliin tulee niin omistajalle kuin koiralle :)

torstai 3. toukokuuta 2012

Jälkeä, esineitä ja tottista

Olen Jytkylle ajanut nyt vajaata kymmenen jälkeä yhteensä, viimeisin oli tänään. Tällä hetkellä jäljen pituus on n. 20-30m, lihapullia lähes joka askeleella. Työskentelyä voi kuvata yhdellä sanalla: rauhallisuus. Meinaan tämä poika ei paljon jäljellä hötkyile ylimääräisiä :) Se ajaa jälkeä varmasti askel askeleelta nuuskutellen, hitaasti ja rauhallisesti, narun pysyessä koko ajan löysällä. Työskentely on tarkkaa ja hyvä niin. Jäljen päässä on aina herkkukippo ja lopuksi herkutellaan kunnolla :)

Esineruutua tai lähinnä sitä esineiden tuomista minulle, käteen, on harjoiteltu viime aikoina myös ahkeraan ja harjoitukset alkavat tuottaa tulosta. Esineiden tuomisessa aiemmin oli ongelmana se, että joko Jytky omi esineen itselleen tai sitten jos minulla oli makupala kädessä, se pudotti esineen ennen aikojaan. Aloin tekemään sitten niin, että makupalat pois kokonaan ja kun Jytky toi mulle esineen käteen niin leikkiä esineen kanssa ja paljon kehuja. Tämä on auttanut ja esim. tänään oli kaksi aivan täydellistä esineen etsintää, jossa sain molemmilla kerroilla hienon luovutuksen suoraan käteen :) JES!! Näitä harjoituksia on siis otettu niin, että tallaan n. 5m x 20m ruudun ja käyn laittamassa esineen takareunaan niin että Jytky näkee sen. Sitten koiran luo ja lähetys. Aika kivasti Jytky lähteen esineen etsintään ja tietää kyllä mitä pitää tehdä. Tosin koska juttu on aika uusi, niin väliin tietty tulee niitä kertoja, jolloin se jää pyörimään lähelle, mutta sitten eikun takas istumaan ja uusi näyttö.

Tottiksessa meidän viime aikainen ilonaihe on ollut mahtavat liikkeestä seisominen ja istuminen, jotka se tekee  hienosti ilman apuja. Maahanmeno on pelkällä käskyllä hidas, joten niitä otetaan apujen kans, jotta saatas nopeutta. Paikallaolot niin istuen kuin maaten ovat jees, seuraaminen on aika alkuvaiheissa, pienin askelin eteenpäin, koska haluan siitä hyvän ja tiiviin. Shokki-isku oli meidän perusasento, jonka LUULIN OLEVAN HYVÄ :) Mutta auta armias kun näin kuvan  siitä, niin sehän oli aivan hirveä!! Perse on kyllä oikealla paikalla ja paikkakin on hyvä, mutta entäs se yläruumis, ihan mielettömällä mutkalla!! Jytky yrittää napottaa mua niin tiiviisti silmiin, että yläkroppa on kaartuneena vasemmalle aivan älyttömästi ja minä tietysti olen tiettämättä ruokkinut tätä palkkaamalla sen väärästä paikasta. Ja kaikkihan on näyttänyt ylhäältä katsottuna niin hienolle :) no tätä on alettu nyt korjailemaan ja perusasento reenit peilin edessä on ollu aika kova sana :) Kakejakin on aloitettu ja istu-maahan pumppaus onnistuu minun seistessä parin metrin päässä. 
Jytkyn viimeaikojen ehdoton hitti on ollut lentävien lehtien kiinniottaminen ja tästä omistajakin tykkää.. NOT!!! Siis oikeasti ihan mahdoton lehdenkerääjä!! ja parasta oli kun koiranpoika näki elämänsä ensimmäistä kertaa perhosen.. Sen perässä juostiinkin sitten tuhatta ja sataa.. Elämän pieniä iloja :)

Nyt kattomaan lätkäkonserttia ja virittäytymään huomiseen peliin. Hankin Jytkylle jo pienen pantaan kiinnitettävän Suomi-huivin, se päällä kuljetaankin seuraava kuukausi eläen mukana MM-kiekkohuumassa. Huippua!!

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappupäivä 1.5.2011
Niin ne vaan ajat vaihtelevat, muutama vuosi sitten ei olis tullu mieleenkään viettää vappua jossain metässä, mutta niinpä vaan tänä vappuna auton nokka suuntasi kohti Vierumäkeä ja siellä kerettiin tekemään vaik sun mitä :)
Ensin ajettiin jälki (eka metsäolosuhteissa, aiemmat jäljet olen tehnyt nurmelle) ..

..Sitten harjoiteltiin esineruudun alkeita ..
 ..ja pitihän niitä heppojakin käydä moikkaamassa :)
 Lopuksi vielä kunnon mettälenkki ihanassa auringonpaisteessa. Toukokuu on ihan parasta aikaa, kun aurinko paistaa, on lämmintä muttei liian kuuma eikä AINUTTAKAAN HYTTYSTÄ!! :)