perjantai 17. elokuuta 2012

jälkeä

Keskiviikkona harjoiteltiin jälkeä Marikan ja labbis Iineksen kanssa. Iines jaJytky ovat suunnilleen samalla tasolla jäljestämisessä ja molemmilla on tavoitteena kilpaileminen, joten yritämme ottaa jälkireenit kerran viikkoon lumien tuloon asti. Noh, tein Jytkylle about 100 m pitkän jäljen, jossa oli yksi 90 asteen kulma. Jäljellä oli ekana esineenä pikku nalle, tokana esineenä oikea jälkikeppi, kolmantena pikku nalle, neljäntenä pikku pallo ja sit loppupalkkana vinkulelu. Hienosti ja intensiivisesti poika lähti jäljelle, pyöri hieman ekan esineen kohdalla, ei kuitenkaan nostanut sitä vaan jatkoi matkaansa. Toisena esineenä oli keppi, jonka Jytky hienosti merkkasi ja sit leikittiin hetki. Kulma meni oikein mallikkaasti ja kaksi seuraavaa esinettä Jytky nosti ja toi minulle käteen. Loppupalkkaa ennen olikin hiekkarinne ja tämä maastonvaihdos meni myös ongelmitta, loppupalkalle päästiin siis oikein hyvillä mielin ja olin todella tyytyväinen Jytkyn työskentelyyn. Lelupalkat toimii tosi hyvin ja kylläpä se ilmaisi ongelmitta sen kepinkin sieltä, joten ensi kerralla laitan ainakin kaksi keppiä matkan varrelle. Hyvä poika!!

Jälkien vanhenemisen aikana otettiin kentällä tottista.
Eka seuraamista: pari kertaa sain muistuttaa heti liikkeelle lähdössä oikeasta paikasta (ettei edistä), mutta muuten kerrassaan hienoa seuraamista suorilla perusasennoilla. Kontakti pysyi ja täyskäännöksetki olivat tiiviitä. Otin sitten vielä pari lähtöä namilla imuttaen, niin että paikka pysyi alkusenteistä lähtien hyvänä.
Sitten luoksetulo, jossa hieman avustettuna eteenistuminen, jotta se varmana menee suoraan. Seuraavaksi liikeestä istu, joka on parantunu ja nopeutunu, jes! Viimeisenä otettiin hyppyä. Aluksi kiersi muutamia kertoja, mutta sitten lamppu syttyi ja saatiin oikein hienoja onnistumisia. Hyppynoudossa samoin aluksi tuli takaisin tullessa kiertämisiä, mutta sitten avustuksella saatiin takaisintulotkin hyppyjen kera ja lopulta minun ei tarvinnut kun sanalla muistuttaa, niin liike oli kokonaisuudessaan onnistunut. Näitä pitää siis takoa vielä päähän monet kerrat :)

Viimeiset pari päivää ollaan keskitytty juoksureeneihin (tai minä olen keskittynyt ja Jytky höyryää mukana) ja sunnuntaina lähdetään käymään Lieksassa. Ensi viikolla onkin tiedossa vähän niinkun häämatka Saariselälle, meillä on siellä varattu hotelli torstaista sunnuntaille. Koirat lähtee tietysti matkaan, minnekäs niitä muuallekaan laittamaan. Sielläpähän saavat patikoida messissä ja nauttia uskomattomista maisemista :) can't wait.. <3

tiistai 14. elokuuta 2012

agiradat

Meillä oli eilen hyvät agireenit ja olen ihan superrrr tyytyväinen Jytkyyn, se ei tehnyt kertaakaan yhtään virhettä vaan päinvastoin korjaili minunkin virheitä.. Kaksi puhdasta rataa heti ensi yrittämillä ja fiilis ihan huikee!! Tehtiin radalla onnistunut vippaus (jota ei ole koskaan aikaisemmin harjoiteltu) ja reenien loppuun myös parin esteen harjoituksena onnistunut persjättö (joka siis on minulle itelle jostain syystä vaikea)
Tässäpä linkit ratapätkiin
rata 1
http://www.youtube.com/watch?v=AZsaX-wRWUo&feature=plcp
rata 2:
http://www.youtube.com/watch?v=QW3bxqZMmpE&feature=context-chv

persjättö:
http://www.youtube.com/watch?v=BomCx7h_I4Q&feature=plcp

Sieltä löytyy myös jotain muita pienempiä pätkiä meistä, sillä aina kun on hyvä sää, ohjaajaamme kuvaa reenit videolle. Vaikka oman pärstän kattominen videolta on aina yhtä kamalaa, on se myös hurjan opettavaista. Huomasin esim, että olen alkanut tapputtamaan joidenkin esteiden välissä (siis what the fuck?!) ja riemun kiljahduksillahan ei ole rajaa kun onnistunut suoritus tulee.. :D hirveätähän sitä on kuunnella, mutta se onnistumisen riemu on jotain uskomatonta, joka kumpuaa jostain sielun syövereistä, love that feeling.. :)

 Tänään käytiin kiutakönkäällä, jossa sattui olemaan jonkun ohjelman kuvaukset.. Ihmettelin eka et mitä hemmetin venäläisiä tänne on taas tullu kuvailee (ne kun tunnistaa yleensä pitkistä kameran putkista),mut sit tajusin et perkele täällähän on mikit ja kaikki ja Karita Tykkä juontohommissa..:) Siinäpä sitä sitten ihmeteltiin ja kuvaajat rapsutteli Jytkyä, joka tietysti nautti minkä kerkesi. Sitten myös me päästiin videolle, kun Jytky niin söpösti innostui kattelemaan koskia ja kameroita minun sylistä, mutta saasnähä päästäänkö telkkariin asti.. tuskin sentään.. :) alla muutamia kuvia Kiutakönkäältä




 Oli matkalla tällainen maahistenpesä vai mikä liene.. no se paikka on tutkittu :)
 Nii ja tilasin Jytkylle Back on Trackin loimen, joka varmasti tulee tarpeeseen talvella täällä Kuusamon 40 asteen pakkasissa. Pääasiallinen loimen käyttötarkoitus on pitää lihakset lämpinä harrastuksissa kylmillä säillä esim. talven agireeneissä maneesilla ja vetoreenien jälkeen. Vähän iso toi loimi on, mutta Jytky kyllä vielä kasvaa ja rotevoituu ja toisaalta pitkä helma suojaa hyvin reisilihaksia.




lauantai 11. elokuuta 2012

hauskanpitoa :)

 rengas
 hyppy
 putki
 kääntyy, kääntyy...
 juomatauko, meijän poika osaa juoda suoraan pullosta :)
 tokon hyppynoutoa osa 1
 hyppynouto osa 2
 hyppynouto osa 3
 perkele, joko nyt on hyvä.. :D
 seuraa
 hyvä..
 That's my boy :))
 ilme kertoo kaiken ;)
 mäkireeniä Rukalla
 jaksaa jaksaa..
 jerkkua reiskoille :)
 katse tulevaisuuteen :)
 huipulla on helppo hymyillä :)
 Herra Jyykkelssön
Kyllä, kaikki hampikkaat löytyy :)
Paljon on siis taas muutamaan päivään tehty eikä tässä ole kuin osa hommista kuvitettuina :). Erityisen iloinen olen ollut parin viime päivän hyvän mielen tottisreeneistä, joissa on keskitytty hauskanpitoon ja hyvään viretilaan. Olemme ottaneet parina päivänä noutoja, joissa tarkoituksena on ollut vauhdin ylläpitäminen, niin ettei laukka muutu missään kohtaan raviksi. Tässä on onnistuttu, kun olen heittänyt kapulan tarpeeksi pitkälle. Luovutuksessa välillä on otettu eteenistumisena ja välillä käteen. Olen huomannut senkin, että kun Jytkyllä on hyvä tulovauhti (eli se tulee laukalla kapulan kanssa) niin luovutukset ovat tiiviitä. Jos tulovauhti on hidas, eli se tulee ravilla, niin luovutuksetkin jäävät väljiksi. Vauhtireenejä siis lisää vaan. Seuraaminen on ollut myös hienoa, mutta huomasin joistain kuvista, että välillä Jytky saattaa aavistuksen poikittaa takapäätä. Tässä pitää olla siis tarkkana, mutta tää on taas niitä asioita, mitä on ite tosi vaikea nähdä.. Hyppynouto harjoitukset jatkuvat ja avuilla varmistellaan, että takaisin tullessa hypätään kans...

torstai 9. elokuuta 2012

iltatunnelmia oman kodin pihalta

Sain järkkärin lainaan, joten tässäpä tunnelmointia meidän pihalta ja sen läheisyydestä. Rakastan tätä luontoa ympärillä ja tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan kattella iltaisin auringonlaskua ikkunasta tai poimia lakkoja sekä mustikoita 50m päästä kotiovelta. Uskomaton tunne sekin, kun kävin iltakävelyllä läheisellä suolla ja aurinko laski horisonttiin. Ympärillä täydellinen hiljaisuus ja taianomainen luonto. Mieletöntä.
 Tää on näky meidän keittiön ja makkarin ikkunasta iltaisin :)

 Yllä: Tän kuvan tunnelma saa mulle kyyneleet silmiin. Siinä on sanoinkuvailematonta viestintää ja tunnelmaa -mulle.
 Iltalenkillä sain samalla iltapalan :)
 Nam!
 Suotunnelmaa auringonlaskun aikaan
 iltalenksuilua
My love <3

jälkeä

Eilen tein pitkästä aikaa Jytkylle jäljen. Jälki oli reilu 50 m pitkä ja siellä oli kolme esinettä (pieniä pehmoleluja). Eka kertaa laitoin jäjelle pieniä leluja, sillä halusin kokeilla kuinka ne toimisivat. Jälki vanheni n. 20 min. Jäljellä ei ollut yhtään makupaloja ja siinä oli yksi kaareva kulma. Jytky lähti jäljestämään hienosti, nokka pysyi hyvin maassa ja ensimmäinen esine tupsahti eteen piakkoin. Jytky nosti sen välittömästi suuhun ja toi minulle -> leikkiä ja kehuja. Sitten matka jatkui ja toinen sekä kolmas esine nousivat aivan samalla tavalla, kaarrekin oikein hienosti jäljestäen. Kolmannen esineen jälkeen hieman ennen loppupalkkaa Jytky alkoi pyöriä ja epäröi jäljen kanssa, mutta pystyi ratkaisemaan ongelman itse ja pääsimme hyvillä mielin loppupalkalle. Olin kyllä tosi tyytyväinen. Lelut toimivat mainiosti (tarkoituksenahan on, että ne muuttuvat vähitellen kepeiksi) ja ne motivoivat selvästi koiraa. Jytky pysyi myös suht hyvin jäljellä, tosin välillä se poikkesi sivulle ja tarkasti, mutta palasi kyllä välittömästi takaisinkin.

Teimme myös "koemaisen" tokoreenin niin että tein seuraamisen, liikkeestä seiso, liikkeestä istu ja luoksetulon peräjälkeen ilman palkkaa tai apuja. Tämä lähinnä siksi, että halusin tarkastaa "tason" eli mikä toimii ja mikä ei. Seuraaminen oli hyvä ja perusasennot ok. Vasemmalle käännöksessä oli pieniä ongelmia ja siinä pitää olla itsekin tarkkana, että kääntää päänsä yms. ennen kuin kääntyy, muuten tulee törmäys. Täyskäännöksen jälkeen oli pientä löysyyttä, mutta korjasi hienosti paikkansa metrin parin jälkeen. Juoksussa tuli myös hieman löysyyttä, mutta tätä nyt ei kyllä juuri olla vielä harjoiteltukaan. Liikkeestä seisominen kokonaisuudessaan hyvä loppuperusasentoon asti. Liikkeestä istumisessa jäi seisomaan. Luoksetulossa lähti tulemaan toisella käskyllä, vauhti hyvä, eteenistuminen todella tiivis, mutta aavistuksen vino (ihan vähän onneksi vain). Sivulle siirtymisessä jäi istumaan selvästi vinoon. Tää oli hyvä silleen, että näki oikeasti mihin osa-alueisiin kiinnitetään huomiota. Positiivista oli myös huomata, että vire kesti kaikkien liikkeiden ajan eikä motivaatio tekemiseen laskenut, vaikka palkkaa ei liikkeiden välissä tullut. No nyt taas keskitytään pieniin osiin ja unohdetaan koemaisuus (vähäksi aikaa) :)

tiistai 7. elokuuta 2012

elokuun touhuiluja

Nyt onkin ollu hieman päivityskatkoa,kun on ollut kaikennäköstä touhuilua häistä marjastukseen ja vieläpä vieraitakin ollaan saatu kyläilemään :) Meillä oli siis ihanaiset häät 28.7.12 ja nyt ollaan koko perhe saman sukunimen alaisia :) Häät olivat Levillä ja tokihan siellä piti myös mäkireeniä ottaa kera koiruuksien. Minun hermot ja kunto kestivät juosta kerran tunturin huipulle (kera miljoonan itikan, oikeasti niiden itikoiden määrä ja ärhäkkyys olivat jotain ihan järkyttävää..), mutta minun huippu kuntoiset pojjaat + teräsmatami Indi juoksivat toisenkin kerran huipulle ja alla todiste siitä ;) (siis toi kärpäsen paskalta näyttävä piste on Juha + koirat :))
Indi siis liittyi vahvuuteemme häiden jälkeen ja voi luoja miten toi poikanen näyttää välillä aivopierulta Indi-kuningattaren rinnalla :D Indi on mieletön nenän käyttäjä ja esim. kun Indi lähtee jäniksen jäljille niin Jytky vaan juoksee vieressä tuijottaen Indiä ilmeellä "mihinkäs tässä ollaan menossa.. :)" Voi poikasta. Sillä on aika paljon vielä opittavaa, sillä nythän Indi vie sitä kun litran mittaa, asiassa jos toisessakin.

Yks päivä kävin mustikassa koirien kans ja voi hyvä tavaton ton Jytkyn kanssa kun sillä oli taas ihmetteleminen, että mitä ihmettä minä teen, kun marjanpoimurilla keräsin mustikoita.. Ja sitähän piti tietenkin tarkemmin tutkia:
Kun lopulta hänelle selvisi mitä tapahtuu, oli lopputulos tämä:
Että näin. Fiksu koira syö suoraan sankosta aina kun silmä vältti... Siellä se veteli oikein louskutuksen kanssa.. :)

Mitäs muuta.. Ollaan kovasti seurattu olympialaisia ja meikän kyyneleitä varmaan kannattas oikeasti alkaa pullottaa Afrikkaan, niitä on nimittäin piisannu. Se on melkein menny tahdilla voitto/itkut. En vaan mahda sille mitään, että liikutun niin paljon kun nään miten joku onnistuu suorituksessaan, samaistun jotenkin niin siihen fiilikseen, et ei mitään järkee. "Pahin" on kouluratsastus, jossa saumaton hevosen ja ratsastajan yhteistyö on vaan niin mieletöntä, että kyyneleet valuu läpi suorituksen.. Huhhuh... Mutta en ole ainut joka meillä kattoo olympialaisia, etenkin ratsastusta ;) ihana Jytky <3
Reenattukin ollaan, joka päivä jotain! Seuraamiseen ollaan yhdistetty häiriötä, eli ollaan otettu seuraamista kaupungilla, karhujuhlilla, puistoissa, Indin ja Juhan touhutessa vieressä jne., tosin pienissä pätkissä. Välillä on mennyt ihan super hyvin, välillä taas keskittyminen on herpaantunut, mutta siksihän tätä juuri harjoitellaan! Käännöksiin on panostettu ja olen palkannut niistä paljon, jotta tiiviyttä saataisiin lisää. Ruutua on harjoiteltu, joka mielestäni on hieman edistynyt, hitaasti mutta varmasti. Vauhti ruutuun menoon on hyvä ja pysäytys siellä on kans hyvä. Paikan haku ruudussa on vielä vaiheessa, eli sitä varmistellaan. Kilpajuoksusta ruutuun on myös tullu kiva yhteinen leikki, jossa molemmilla on hauskaa :) Tokon hyppyä emme ole kertaakaan harjoitelleet ennen eilistä. Hyppyhän toki on agilitystä tuttu, mutta sitä ei olla harjoiteltu tokon muodossa lainkaan. No nyt sitten otettiin niin, että makupala-alusta/lelu oli toisella puolen hyppyä, aluksi niin että Jytky näki kun minä laitoin ja lopuksi niin, että se ei nähnyt laittoa. Hirmu hyvin se kyllä hokasi asian ja pysäytyksetkin esteen takana toimi, mitä nyt pari kertaa kokeilin. Kokeilin myös hyppynoutoa ja niihän se toi kapulan ja takaisin tullessakin hyppäsi hienosti, minun ei tarvinnut muuta kuin muistuttaa käskyllä että hyppy ja se sit hyppäs tullessaankin :) hyvä Jytky :) Tokon ryhmäreeneissä harjoiteltiin koemaista luoksepäästävyyttä. Eli ongelmanahan tässä on, että Jytky ei malta pitää sitä persettään maassa kun vieras tulee silittämään vaan hän hyppää suoraan syliin :) Nyt siis harjoiteltiin sitä vaan, että vieras tulee lähellä ja se perse pitää pysyä rauhallisesti maassa.. Pysyhän se lopulta, mutta tätä pitää harjoitella vielä.. ja paljon. Otettiin myös ryhmäpaikallaoloa ja ne menivät hyvin. Liikkeestä seisominen hyvä, istuminen jää helposti seisomiseksi, joten otin taas avut tähän käyttöön. Harjoiteltiin myös tiiviitä eteenistumisia. Se on parantunut, mutta suoraan eteenistumiseen tarvitsee vielä pienet käsiavut.

Eilen meillä oli myös ekat mölliryhmän agireenit. Koira toimi huippu hienosti aina silloin kun ohjaaja antoi selkeät kordinaatit. Radalla oli pussi ja sitä ei oo otettu kuin kerran aikaisemmin, joka näkyi epävarmuutena. Eli pari kertaa meni hyvin, yhen kerran kääntyi pussin sisällä takas (kun yritin ottaa ohjauksessa etäisyyttä) ja sit palattiin taaksepäin ja avustettuna pari kertaa, jotta mieleen ei jää mitään mörköä. Myös rengas oli radalla. Ekan kerran meni ohi, mutta kaikkina muina kertoina Jytky hienosti haki sen itse ja suoritti virheettömästi. Radan jälkeen harjoiteltiin vielä takaaleikkausta ja persjättöä.