tiistai 17. heinäkuuta 2012

Etelän rundee

Tänään lähdemme viikon mittaiselle etelän reissulle, joka on täynnä koiramaista touhua. Huomenna on Vantaalla agireenit, sitten suuntaamme ystäväni Reetan luokse yökylään, jossa Jytky näkee täplikkään kaverinsa Flirtin, torstaina kampaaja ja vähän shoppailua Lahdessa, perjantaina Jytkyn siskon Vicin luokse Tampereelle, lauantaina erkkari, sunnuntaina on mulla suunnistuskisat ja maanantaina vielä Vantaalle agireeneihin, josta sitten kotiin. Eli touhua ja tohinaa riittää kerrakseen! Meillä onkin nyt Jytkyn kanssa kovat skabat kumpi pärjää paremmin: Jytky näyttelyissä vai minä suunnistuskisoissa :) Sen tiedän ainakin, että minun kanssa samassa sarjassa on viime vuoden MM-mitalisti, mutta tuskin se Jytkykään helpommalla omissa kisoissaan pääsee...Realistinen tavoite molemmille lienee selvitä kunnialla hommastansa, siinäpä tavoitetta kerrakseen :D

Parina päivänä Jytky on saanut iltaruokansa metässä, kun Juha on tehnyt Jytkylle jäljen. Eli ajattelin, että kokeilen, toimisiko Juhan tekemä jälki (jonka aloituksen Jytky näkee)  motivaation nosteena jäljestämiseen, sillä meillä on ollut hieman ongelmia intensiivisyyden kanssa. Eli tehtiin niin, että Jytky näki kun Juha lähti jäljen tekoon, sitten vein koiran sisälle ja jonkun ajan päästä lähdimme jäljelle. Jäljellä ei ollut mitään makupaloja ja se oli vajaa sata metriä pitkä. Minusta Jytky ajoi sen hienosti (ainakin paljon paremmin kuin viime aikojen jäljet), vaikkakaan nokka ei pysynyt koko ajan maassa. Tosin en antanut sen edetä yhtään ilmavainulla vaan eteminen tyssähti jos se yritti niin tehdä. Vaikka matkalla oli useita polkujen ylityksiä, poitsukka selvitti tiensä kunnialla loppuun asti. Pitkästä aikaa olin tyytyväinen sen jäljenajoon.

Tottista on myös otettu joka päivä, pienissä erin. Ruutua tehtiin eilen paikkareeninä läheltä (tyhjä ruutu, palkka multa kun menee oikeaa kohtaan). Parilla ekalla kerralla Jytky meni hyvin ruutuun ja reagoi suht nopeesti minun sanomiseen. Sitten kuitenkin motivaatio ruutuun menemiseen laski ja muuttui haahuiluksi. Et ainakaan vielä se ei  aktiivisesti hae oikeaa paikkaa tyhjään ruutuun tällä keinolla että palkka tulee vain minulta. Tänään otin sitten pidemmältä matkalta juosemisia ruutuun lelulle ja kyllähän se lelu ruudussa saa sille ihan uudenlaisen halun mennä sinne; vauhti oli super. Pari kertaa lelulle juoksua ja sitten otin tyhjän ja katoin jääkö se sinne haahuilemaan vai mitä se tekee. No eipä jäänyt haahuilemaan vaan reagoi oikein hienosti odota käskyyn ja jäi tököttämään siihen! Jes!

Päivittäin on myös harjoiteltu suoria perusasentoja ja namipalkkaa jokaikisesta onnistuneesta perusasennosta. Iltaisin on otettu olohuoneessa erilaisten noutokapuloiden tuomista, joissa on ollut kapuloina laipallinen, 0,5kg, 3kg, metalli ja sit se neonvärinen kova. Ihan vaan tyyliin kapulan heitto, haku, käteen tuominen ja irti-käskystä vaihto toiseen leluun. Tää on kiva leikki Jytkyn mielestä. Myös kake-tekniikkajumppaa on tehty, mutta se on ihan alkutekijöissä, tarkoituksena vaan saada lihasmuistiin oikeaa tekniikkaa. Suoria eteenistumisia läheltä on myös harjoiteltu, läheltä onnistuu, mutta jos matka on pidempi, eteenistuminen meinaa olla vino... Muutta harjoitukset jatkuvat :)

Mut jes, nyt pakkaamaan ja nokka kohti etelää. Peukut pystyyn :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti