torstai 2. tammikuuta 2014

WISH IT, DREAM IT, DO IT!!

Happy New Year! :)

Vuosi 2013 oli toiveiden täyttymisen aikaa. Monet suurimmista toiveistani toteutuivat ja kun tarkemmin ajattelen, ne suurimmatkin unelmat tarvitsivat eniten toteutuakseen päättäväisyyttä. 
Ensinnäkin teimme kaksi ulkomaan reissua, viimeisimpänä Thaimaa. Monta vuotta olen haaveillut pääseväni sinne ja nyt se tapahtui. Ja tavallaanhan itse reissu oli ilmainen, sillä n. vuosi sitten voitin sattumalta 1400 egee veikkaamalla! Oikeesti, mua alko niin paljo vituttaa mieheni jatkuva veikkaaminen ja koneella istuminen, joten laitoin vittuillakseni yhen kierroksen vetämään, ne kaikki oli oikein ja niin tämä likka oli 1400 egee rikkaampi! Hah, Thaikkureissun maksu, check!

Kilpailuhenkisenä ihmisenä olin monta vuotta haaveillut myös koiraurheiluun paluusta ja viime vuonna sekin toteutui. Meillä oli Jytkyn kanssa mahtava kisavuosia ja parempaa kisakaveria en voisi edes toivoa. Nautin suunnattomasti Jytkyn kanssa touhuamisesta ja kisaamisesta ja olen joka päivä kiitollinen siitä, että olen saanut noin mahtavan kaverin itselleni!

Viime vuonna pääsin erityisopettajaopintoihin ja olen olen aivan innoissani ollut myös opinnoista! Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja saanut uusia ihania ystäviä. Lisäksi mulla on rinnallani maailman paras aviomies, joten elämä hymyilee ja toivottavasti jatkossakin :)

Nyt kun viime vuosi on käyty läpi, on hyvä suunnata katseet ensi vuoteen. Jytkyn kanssa minulla on paljon suunnitelmia ja tavoitteita, joita kohti mennään. Joululoman vetohiihtoreenit menivät sen verran hyvin, että ilmoitan sen todennäköisesti  8.2. oleviin valjakkohiihdon sprintin SM-kisoihin.. Ohitukset eivät vielä onnistu, tai siis ohi menee kyllä, mutta suurin veto tyssää ohituksen jälkeen ja kyttäily alkaa. Sprinteissä on kuitenkin yhteislähtö ja ekana maaliviivan ylittänyt voittaa, joten sehän riittää, että se sen turvan mitan pitää ittesä muista edellä.. ?! eikö?? ;)

Agilityssä tavoitteena on kolmosiin nousu.

Tokossa tavoitteena on voittajan ykkönen.

PK:ssa on tarkoitus korkata jäljellä ja saada sieltä tulos.

Näyttelyissä on tavoitteena avata SERT-tili.

Tavoitteita on, mutta eikö niitä pidäkin olla? Täytyy olla jotain mitä tavoitella, jotain mistä unelmoida ja jotain mistä haaveilla. 



Piakkoin tulossa myös kuvamateriaalia viime viikolta :) mut nyt agireeneihin, moro! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti