sunnuntai 26. tammikuuta 2014

niin lähellä ,mutta niin kaukana!

Tänä viikonloppuna olimme Kuopiossa agilitykisoissa ja viikonlopun aikana meillä oli yhteensä kuusi starttia tuloksilla (la) 5-HYL-HYL, (su) HYL- 10-HYL. Harmittaa aivan sairaana, koska noi oli niiiiin pienestä kiinni. Jokaisella radalla tapahtui yksi ohjauksellinen huolimattomuus mulla ja sen seurauksena Jytky ohitti esteen tai meni väärälle esteelle. Harmitus ei olisi lainkaan suuri, jos radoilla olisi ollut enemmän virheitä, mutta järjestäin se meni niin, että rata oli muuten aivan täydellinen, paitsi yksi minun huolimattomuusvirhe ja se himoittu NOLLA kosahti siihen. Jytky oli aivan super, se teki jokaisella radalla parhaansa ja toimi kuin unelma. Radat olivat paikoitellen todella haastavia ja pienessä tilassa pyörittiin, käännettiin ja väännettiin. Jytky oli todella kuulolla koko aika ja yllätyin itsekin meidän tai lähinnä Jytkyn taidoista. Paljon saatiin siis viikonlopulta uskoa ja luottoa omiin taitoihin ja we really can do it, kunhan minun huolimattomuusvirheet saadaan vielä poistettua :) tästä on silti hyvä jatkaa!

maanantai 20. tammikuuta 2014

ROPPII ja CACIBBII :)

JEIJEIJEI!!!

Kajaanin KV näyttelyssä Jytky oli rotunsa paras eli ROP ja päälle se sai ensimmäisen SERTinsä ja CACIBinsa. Lisäksi Jytky sijoittui ryhmäkilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon!! Ihan sikamageeta ja fiilis oli sanoinkuvailematon. Ensimmäistä kertaa elämässäni minun koirani menestyi näyttelyssä ollen ROP ja se teki tästä kokemuksesta niin ainutlaatuisen. En ikinä uskonut omistavani koiraa, joka menestyisi näin hyvin näyttelyissä, mutta Jytky-rakas teki tästäkin haaveesta totta! Huhheijaa! Saatte uskoa, että pompin, hypin, huusin, kiljuin ja tanssin kun tulos selvisi!!! Vieläkin menee kylmät väreet kuin mietin tapahtunutta. Aijaijai!! Tästä tunteesta nautin, tästä tunteesta elän ja tämän tunteen saavuttamiseksi olen valmis tekemään töitä. Me voitettiin, me oltiin parhaita! :D

Esitin Jytkyn itse ja minullahan oli kuulkaas oikein jakkupuku päällä! Jytky esiintyi täydellisesti, kun Juha seistä pönötti kehän laidalla. Sen ei ees tarvinnu huudella, kun Jytky napotti sitä kuin patsas. Olen huippu ylpee tosta rekusta. Tää vuosi ei ois voinu paremmin alkaa :)



maanantai 6. tammikuuta 2014

joulun ajan fiiliksiä

Lenkille Jaren ja Jytkyn kaa :)

Tiddidiii :)

Jouluaattona

Jouluna otettiin rennosti!

Sit vielä vähä rennommin :)

Jytky ja berni Vili taitaa kerjäämisen...

Pyhän mökillä, aamulenkillä..

Kuusamossa lenkillä

Jee, eilen pikku- leijonat voitti huikeessa taistossa MM-kultaa :) Lieksassa oli oikea miesten kisakatsomo, iskä, juha ja Jytky asialla ;)

Mitä meillä syödään?

Näillä mennään, molemmilla omat jauheet ja sheikkerit, tietty!!

No minä en tällä hetkellä paljo muuta uuden ravinto-ohjelman myötä kuin kasviksia, salaatti ja lihaa, treenien jälkeen protskua nestemäisenä kurkusta alas ja päivässä pitää juoda se 3-5 litraa vettä. Kuulostaa varmaan ei niin hyvältä, mutta ekan päivän jälkeen voin sanoa, että olo on hyvä ja kevyt :)

Jytky puolestaan syö pääruokanaan valjakkokoirien kuivamuonaa, powerline X-TRA, jossa proteiini 32%, rasva 22%. Aamuruualla Jytky saa jauhelipainotteisen ruuan eli vähintään 50- 100 g raakaa jauhelihaa, sekoitettuna veteen ja ihan vähä kuivamuonaa kyytipojaksi. Illalla iso reilu mittakupillinen kuivamuonaa, yleensä pari ruokalusikkaa raejuustoa,valjakkokoirille tarkoitettua carnivit vitamiinijauhetta, nutrolin sportti-öljyä, phsyllium kuitujauhetta ja mauksi vähän jauhelihaa/kanaa/lohta, välillä lisään myös rasvaa joukkoon. Lisäksi tankkaus- ja palautusjuomista vastaa fitdog eli niitä annan sitten rankempina treeni- ja kisapäivinä, toisinsanoen agilityreeneissä, vetotreeneissä ja yleensä nesteytän myös pidemmille hiihtolenkeille (jotka on n. 10-30km kerralla), vaikka se juokseekin niillä minun mukana irti koko ajan
 Tankkaus- ja palautusjuomilla saa maksimaalista suorituskykyä, jonka myös testit ja tutkimukset osoittavat. Miksi olla hyvä kun voi olla vieläkin parempi!

torstai 2. tammikuuta 2014

WISH IT, DREAM IT, DO IT!!

Happy New Year! :)

Vuosi 2013 oli toiveiden täyttymisen aikaa. Monet suurimmista toiveistani toteutuivat ja kun tarkemmin ajattelen, ne suurimmatkin unelmat tarvitsivat eniten toteutuakseen päättäväisyyttä. 
Ensinnäkin teimme kaksi ulkomaan reissua, viimeisimpänä Thaimaa. Monta vuotta olen haaveillut pääseväni sinne ja nyt se tapahtui. Ja tavallaanhan itse reissu oli ilmainen, sillä n. vuosi sitten voitin sattumalta 1400 egee veikkaamalla! Oikeesti, mua alko niin paljo vituttaa mieheni jatkuva veikkaaminen ja koneella istuminen, joten laitoin vittuillakseni yhen kierroksen vetämään, ne kaikki oli oikein ja niin tämä likka oli 1400 egee rikkaampi! Hah, Thaikkureissun maksu, check!

Kilpailuhenkisenä ihmisenä olin monta vuotta haaveillut myös koiraurheiluun paluusta ja viime vuonna sekin toteutui. Meillä oli Jytkyn kanssa mahtava kisavuosia ja parempaa kisakaveria en voisi edes toivoa. Nautin suunnattomasti Jytkyn kanssa touhuamisesta ja kisaamisesta ja olen joka päivä kiitollinen siitä, että olen saanut noin mahtavan kaverin itselleni!

Viime vuonna pääsin erityisopettajaopintoihin ja olen olen aivan innoissani ollut myös opinnoista! Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin ja saanut uusia ihania ystäviä. Lisäksi mulla on rinnallani maailman paras aviomies, joten elämä hymyilee ja toivottavasti jatkossakin :)

Nyt kun viime vuosi on käyty läpi, on hyvä suunnata katseet ensi vuoteen. Jytkyn kanssa minulla on paljon suunnitelmia ja tavoitteita, joita kohti mennään. Joululoman vetohiihtoreenit menivät sen verran hyvin, että ilmoitan sen todennäköisesti  8.2. oleviin valjakkohiihdon sprintin SM-kisoihin.. Ohitukset eivät vielä onnistu, tai siis ohi menee kyllä, mutta suurin veto tyssää ohituksen jälkeen ja kyttäily alkaa. Sprinteissä on kuitenkin yhteislähtö ja ekana maaliviivan ylittänyt voittaa, joten sehän riittää, että se sen turvan mitan pitää ittesä muista edellä.. ?! eikö?? ;)

Agilityssä tavoitteena on kolmosiin nousu.

Tokossa tavoitteena on voittajan ykkönen.

PK:ssa on tarkoitus korkata jäljellä ja saada sieltä tulos.

Näyttelyissä on tavoitteena avata SERT-tili.

Tavoitteita on, mutta eikö niitä pidäkin olla? Täytyy olla jotain mitä tavoitella, jotain mistä unelmoida ja jotain mistä haaveilla. 



Piakkoin tulossa myös kuvamateriaalia viime viikolta :) mut nyt agireeneihin, moro! :)