perjantai 5. huhtikuuta 2013

Agia

Jytky oli muuten eilen epävirallisissa agilitykilpailussa ja teki mölleissä kaikista koirista nopeimman nolla-ajan :) Eka rata siis meni aivan loistavasti, mutta sitten tokalla kisaavien radalla mulla tuli pari ohjausvirhettä ja Jytky meni kahden esteen ohi. Positiivista oli kuitenkin, että menimme eka kertaa puomin radalla ilman mitään välipalkkaa ja se meni kaikinpuolin hyvin. Summasummarum, mölliradalla Jytky teki koko kisojen ainoan nollatuloksen, 25 sekuntia alle ihanneajan, joten siihen olen super tyytyväinen!!

Epiksiä ei ole videolla mutta maanantain agireenit kyllä ovat: Ne olivat siis kisanomaiset reenit, jossa meillä oli 5min rataantutustuminen ja siitä eteenpäinkin kisamaisesti.

Tässäpä kolme videota putkeen (kun antaa rullata), sama rata siis kyseessä. Videon eka pätkä taitaa olla viimeisin, eli onnistunein missä kaikki natsasivat kohdilleen, toka rata muuten hyvä, mutta rimat tippuivat, varmaan ohjauksellisista syistä ja eka rata sit karkasi lapasesta aika pahasti lopussa. Jytky hienosti kuitenkin porhalsi viimeisetkin esteet oma-aloitteisesti, vaikka ohjaaja oli menettänyt jo toivonsa :D hihna viimeisen esteen takana toimii siis erinomaisena palkkana :)

http://www.youtube.com/watch?v=m84m2ihaS9o&list=UUV61JPNeHa4J3tysh3mUe8A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti