torstai 19. kesäkuuta 2014

TK2, AGI3 ja MM-hopeaa!! That's your last months results ;)

Sooooo proud of my little boy!! Toukokuun alkupuolella saimme agilitystä ekan nollan kakkosissa sijoittuen toiseksi. Pari viikkoa siitä teimme Kuopiossa samana päivänä kaksi nollaa tuplavoitoin ja siirto kolmosluokkaan. Uskon , että palojen paikalleen loksahtamista edesauttoi valtavasti mentaalivalmennus, johon olen tutustunut ja jota olen käyttänyt viimeisen kuukauden aikana. Kiitos vielä kerran Pekka Hämäläinen. Kaikille kilpailujännityksestä kärsiville tai muutenkin tavoitteellisesti kilpaileville suosittelen lämpimästä Pekka Hämäläisen Voittoon-kirjaa, jonka avulla ainakin minä olen saanut siirrettyä kaikki energiat itse suoritukseen eikä siihen hermoiluun tai mitä jos-ajatteluun.

Sitten itse päätapahtumaan eli MM-kisoihin. Se oli valtava ponnistustus meille molemmille henkisesti, mutta WE DID IT!!! ME VOITETTIIN MM-HOPEETA!!!!!!! Jytky oli loistava, se teki hommia tiukoissa paikoissa täysin omalla tasollaan ja ennen kaikkea yritti parhaansa. Teimme kaksi tasapainoista suoritusta ja kaikki liikkeet onnistuivat ilmaan mitään isompia virheitä. Ekassa kisassa noudossa oli pientä hämminkiä, koska heitin noutokapulan todella vinoon ja Jytky luovutti sen myös vinoon. Siitä suurimmat pistemenetykset. Muuten kaikki menivät hienosti, mm. ruutu oli SUPER!!!! :) eikun sori, seuraaminen oli viimeisenä ja siinä pakka hajosi lopussa eikä kontakti ollut niin tiivistä, siitä myös pistemenetyksiä Toisena päivänä kaikki muut menivät hienosti, mutta edelleen seuraaminen oli viimeisenä ja siinä pakka hajosi lopussa taas. Jatkoa ajatellen, alamme reenaamaan seuraamistakin niin, että se on viimesenä ja edellä olevista liikkeistä ei ole tullut palkkaa. Aika haastavaa koiralle! Mutta silti fiilis oli sanoinkuvailematon niin tulosten selvittyä kuin palkintopallillakin. Olin etukäteen kuvitellut monta kertaa itseni MM-palkintopallille (koska jos sä pystyt kuvittelee sen, sä pystyt tekee sen ;)) ja kyllä se hetki oli todella elämäni yksi parhaista ja tunteikkaimmista! Edelleen onnenkyyneleet täyttävät silmäni kun  muistelen sitä!

Näyttelyt eivät mennytkään niin putkeen, tai no, lauantaina AVO ERI, mutta sunnuntaina HYL. Jytky oli todella väsynyt jo sunnuntaina, sillä takana oli 5 päivää yhtä härdelliä kisa-alueella, sisältäen eläintarkit, harjoitukset, kaksi toko-kisaa ja sadat ihmiset ja koirat ympärillä jatkuvasti. Sunnuntain näyttelykehässä tuomari jostain syystä tuli Jytkyä takaapäin, katto pallit, kumartui takaa Jytkyn päälle katsoakseen hampaat ni silloin poitsulle riitti ja se ärähti tuomarille, joten HYL . Eli siinä väsymyksessä jytky koki tilanteen uhkaavaksija antoi tuomarille lähöt...  (en edelleenkään ymmrrä miksi se tuomari muuten ei tervehtinyt edes koiraa vaan tuli suoraan takaapäin..)  koskaan Jytky ei ole aiemmin hampaita katsottaessa mitään sanonut, mutta nyt tosiaan kun vieras tuli takaapäin ja kumartui päälle ja se kaikki väsymys + ressi yhdistettynä niin puolustusvietti tuli esiin ja tuomari kuuli kunniansa :) nooh, en voi olla Jytkylle vihainen oikeestaan enemmmänkin itselle kun ilmotin sen vielä kahteen näyttelyyn vaikka meillä oli takana jo kaksi tokokisaa + se kaikki härdelli ylipäätään. Liika on yksinkertaisesti liikaa ja ei tässä kukaan kone ole. Siitä huolimatta voitte arvata, että nyt on yksi jos toinenkin kattonu sen hampaita :) mitään ongelmaa ei ole ollut vaan kaikki on saanut ihan rauhassa kattoa ja räplätä sen hampaita mielin määrin. 

Laitan fiilistelykuvia tulee juhannuksen jälkeen kisoista, nyt toivotan kaikille Ihanaista Juhannusta ja pysykääs pinnalla :) me lähetään Siiliin mökille ja jytky pääsee rantaan vesikirppujen metsästykseen ja me saunomaan, uimaan, grillaa ja muuten vaan herkuttelee & nautiskelee! Nautitaan kaikista pienistäkin hetkistä! pus och kram!